Saapikas
Saapikkaan korkoon tulee 5mm:n korotus.
Testailin alkuperäiskaavoja tuntuman saamiseksi, niiden tarkkuuden kartoittamiseksi ja kokeilujen mahdollistamiseksi. Kuvassa erikoisrakenne, jossa etupäällisen jatkeena oleva iltti pujotetaan iltissä olevan aukon läpi. Kokeilin iltin tukemista paikoilleen ompelemalla sitä samoihin tikkeihin päällisen tikkien kanssa.
Etupäällisen pituus kasvaa hieman lestiä pidentävän muokkauksen seurauksena. Toki nahka venyy, että pieni lestimuutos ei aiheuta välttämätöntä kaavamuutosta.
Iltti pitenee, kuvassa merkittynä arvioviiva (max keskikorkeudesta). Alanauhoituslista tulee kahdesta osasta, koska sen kaavoittaminen on niin simppelimpää päiden pidennystarvetilanteessa. Alanauhoituslistat jäävät limisaumarakenteessa ylänauhoituslistan päiden alle. Varrensuu on kaventunut.
Tutkailin miltä pistokkaan testikorko näyttää saapikkaan alla (molempiin tulee samankaltainen korko), se on alikorkea, siksi teippirullakorotus. Sirkkarenkaiden asemointia vielä säädän, se tulee olemaan samankaltainen kuin alkuperäiskengissä (kaavoissa siis vähän eri).
Pistokas
Sirkkarenkaiden läpi pujotettava nahkanaru -kiinnitys vaihtuu painonappikiinnitykseen. Korolle 5mm:n korotus.
Testasin Oonan muokattuja kaavoja ja totesin, että tarvitaan pidemmät varren takaosat sujuvan painonappikiinnityksen turvaamiseksi. Kuvassa myös testikorko.
Ajattelin myös kaavoittaa kärkikappaleen kaavan noin 5mm ylemmäksi, koska pinkominen vetää kärkikappaletta tarkoitettua pienemmäksi.
Testikorko syntyi kun alkuperäiskorosta otettiin pois pohjan äärireunojen ylimenevät osat. Korkeutta lisättiin ja myös pituutta inasen verran.
Saapikkaan ja pistokkaan reunankäsittely- ja rakennetestailua
Ammatillisen projektityön kenkieni yksi haaste on erivahvuiset päällisnahat. Tasoittelen eroja tukiliimakankain ja ohennuksin. Olen viikausfani ja raakareunadissari. Lähtöajatukseni oli tehdä lähes kaikki reunankäsittelyt viikauksin, testailujen jälkeen tulin järkiini. Valitsin tehdä saapikkaaseen vain raakareunoja sujuvuussyistä. Pistokkaassa viikaukset tulevat edukseen, toki teen niistä vielä litteämpiä kuin testiversiossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti