Näkisin itseni helposti oman alani yrittäjänä. Olen tehnyt yrittäjänä töitä ennenkin, lisäksi olen yrittäjäperheen kasvatti.
Vahvuuksiani ovat ahkeruus, luovuus, idearikkaus, halu oppia uutta, sosiaalisuus, laaja kielitaito, periksiantamattomuus, rohkeus ja näppäräkätisyys. Osaan myös ottaa asioista selvää. Heikkouteni on kokemuksen vähyys nimeomaan suutarialan hommissa. Mutta se on korjattavissa oleva asia.
Suutarikoulutukseni aikana kiinnostuin luksuslaukkujen valmistuksesta ollessani harjoittelujaksolla luksuslaukkukoulussa Marseillessa. Myöhemmin olin harjoittelussa vielä luksuslaukkuateljeessa Luzyssa (myös Ranskassa), jonne olen menossa uudestaan valmistumiseni jälkeen.
Yksilöllisten luksuslaukkujen tekijöitä ei Suomessa ole, ei kilpailua siis. Laitteet ja tekniikat joita olen käyttänyt eivät ole tuttuja suomalaisille. Aloittaisin urani kotimaasta, mutta tavoitteeni olisi laajentaa toimintaa mahdollisimman paljon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti