tiistai 27. lokakuuta 2015

Ammatillisen projektityön esittely ja vaiheet

Ammatillisen projektityön näyttöni:

Teen yhdet nauhalliset nahkasaapikkaat ja yhdet nahkapistokkaat. Ne ovat jalkinesuunnittelijaopiskelija Oona Pylkkäsen Fly Hi -mallistosta ja tulevat hänen asiakkailleen Oonan osoittamilla lesteillä. Hän hoitaa asiakaskontaktin kokonaisuudessaan. Parantelen kaavoja ja protojen teknisiä ratkaisuja Oonan taiteellista visiota ja toiveita kunnioittaen.




2.9. Näin kaikki alkoi

Ajatukseni oli suunnitella ja toteuttaa oma pienmallisto kenkiä, kuulumistenvaihtokeskustelu Oonan kanssa sai minut toisiin ajatuksiin. Oona kertoi, että hänen Fly Hi -mallistokengilleen olisi ostajia, mutta tekijää ei ole.

Olin samaan aikaan innoissani ja positiivisesti järkyttynyt uudesta haasteestani. Enpä tiennyt silloin aikoinaan Oonan tekeillä olevia kenkiä ihastellessani ja niitä edelleen Hamkin muotinäytöksessä kuolatessani, että tulisin itse niitä vielä tekemään. Seuraavalla viikolla sain opettajan lopullisen hyväksynnän projektilleni.

5.9 Laitoin Oonalle tutkintotilaisuuden aikatauluja. Minulla oli parhaillaan työn alla kaksi muuta näyttöä. Aloitin yhteisen projektin valmistelutyöt siis päällekkäin muiden hommien kanssa.

10.9. Yhteistyön rajaus ja ekan tapaamisen sopiminen

Sovittiin että teen kaavafiksauksineen kaksi paria kenkiä Oonan asiakkaille Oonan hoitaessa asiakaskontaktit. Se oli yksinkertaisinta, sillä asiakkaat ja hän asuvat Helsingissä. Buukkasimme ensimmäisen tapaamisen.

14.9 Ekan tapaamisen sisällön sopiminen

Ehdotin että käymme läpi nykyiset kaavat, olemassa olevat kengät ja lestit. Puhuisimme muutoksista ja aikatauluista, sekä saisin suurimman osan materiaaleista.

16.9  Eka Oona-miitti koululla

Oona on viimeisen vuoden jalkinesuunnittelijaopiskelija, joten hänen tarvitsee käydä koululla enää harvakseltaan. Koitamme sovittaa tapaamiset niihin päiviin, jolloin hän on luontaisesti paikalla.

Oona-miitin sisältö oli se ennalta sovittu. Lisäksi Oona väläytti minulle mahdollisuutta tehdä jatkossakin sekä Fly Hi -jalkineita, että muitakin kenkiä. Olin ilahtunut, mutta vähän ihmeissäni, koska en ollut vielä päässyt tositoimiin tekemään Oonaa ylpeäksi. :)


Oonalla oli lyhyt lista toiveita. Hän halusi molempiin kenkiin 5mm lisäkorkeutta korkoihin.

Saapikkaisiin  hän halusi hieman lestimuokkausta, pidemmän iltin, varrensuuta kapeammaksi ja samantyyppisen koron kuin pistokkaissa.

Pistokkaisiin hän halusi vaihdettavaksi painonappikiinnityksen ja koron rajoittumaan pohjan ulkorajojen sisäpuolelle.

Nahkat ovat osittain samoja kuin alkuperäiskengissä, osittain eri. Katsoimme Tavastian materiaalivarastosta korvaavia materiaaleja pohjarakenteisiin. Kerroin myös teknisiä parannusajatuksiani.



Yhteydenpitoa

Ensimmäisen tapaamisen ja suunnitelmaviikon aloittamisen välissä pidimme myös yhteyksiä. Tiedotin muuttuvista aikatauluista, myöskin sairauslomastani käden vuoksi (23.9-6.10). Sovimme myös asioita eteenpäin.

20.10-27.10 Suunnitelmaviikko

Suunnitelmaviikon tuotoksista tulee erikseen postausta.

Viestittelimme Oonan kanssa yksityiskohdista.

27.10 Suunnitelmien palautus

29.10 Ammatillisen projektityön suunnitelmien esittely arvioitsijoille

30.10 - 23.11? Jalkineiden valmistus esi- ja oheistöineen

23.11? Valmiiden kenkien luovutus Oonalle ja sitä kautta edelleen asiakkaille

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti