Pinkopohjien muodonnus teippikopioiden ja ruuvipenkin avulla.
Vuoren leikkuu.
Päällisen osat leikattuina.
Vuoren umpisauman avaamista.
Pinkopohjiin liimaa koristenauhan kiinnitystä varten.
Koristenauha kiinnitetty.
Tuotemerkin upotusta pohjavuoriin ja pehmuke kaavoineen.
Tukivuorien leikkuuta.
Pohjavuorit ommeltu ja tuotemerkin Mioona-teksti vahvistettu vedenpitävällä tussilla.
Koron muotoilua.
Tukiteippausta ja viikausta.
Tukivuorien kiinnitystä.
Kyllä, päädyin sitten lisäämään jälkikäteen tukivuoren myös varsikappaleeseen.
Ompelua.
Vuoret valmiit. Päällisissä vielä venykkeet ja kiinnityspalat vuorineen kiinnittämättä.
Vuoren ja päällisen yhdistäminen.
Ommeltu on.
Kyllä, painonapin alaosa olisi pitänyt kiinnittää ennen ompelemista, onnistuin kuitenkin tässäkin vaiheessa.
Painonapin päälliosan kiinnittämistä.
Takapäällinen tarvitsi lisätukea, pistin vielä bonustukivuoren jälkikäteen.
Pinkopohjat naulattuina lesteille.
Esipingontaa ja suuri hopeanahkakriisi, joka kuitenkin päättyi kohtuullisen onnellisesti.
Hiekkapaperilla rapsutellut pinkopohjan reunat ja edessä oleva vuoren pinkominen.
Meistillä sopivat kärkikovikkeet.
Naputtelin vielä umpisaumaa kumoon.
Kärkikovikkeet asennettu.
Päällisen pinkominen.
Hiotut päälliset pohjan alaosassa, liimoissa olevat täyttömateriaalit ja välipohjat sekä randit.
Täyttö tapahtuu.
Laasatut täytöt.
Esimuodonsin välipohjat.
Ulkopohjan olisi voinut kiinnittää yhdessä muiden kanssa, mutta nyt tulee.
Puristin on paras.
Äärirajojen piirto.
Valmiiksi muotoonsa laasatut pohjat.
Liimasin ensin kärjen ja sitten vasta takaosan, niin kohdistus meni varmasti nappiinsa.
Korkojen tsekkausta.
Korkojen maalausta.
Koron kiinnitystä odotellessa.
Koululta löytyi sekulierä ruuveja, joista valitsin parhaat yksilöt.
Ruuvit paikoilleen.
Pehmuke ja pohjavuori paikoilleen.
Pehmuke ja pohjavuori paikoilleen.
Naulat korkolappuihin.
Valmis.
Valmis.
Valmis.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti