perjantai 20. marraskuuta 2015

Fiilikset ammatillisen projektityön näytön jäljiltä

Tämä postaus on viimeinen jobi minkä teen ammatillisen projektityön näytön eteen. Päällimmäinen fiilis on väsymys, fyysinen ja henkinen. Haluan hyvin ansaitulle levolle ja kuulla arvioitsijoiden palautteen, sitten minulla alkaakin kokonaan uusi elämänvaihe. Aikaisemmin olen postannut paljon laajemmin ja tarkemmin esimerkiksi näyttökansion sisältöä ja oheismateriaalia, en tällä kertaa.

Hienoa tässä projektissa oli, että se oli ihan oikea. Oikeat asiakastyöt oikeille asiakkaille, oikea jalkinesuunnittelijaihminen jonka kanssa tehdä yhteistyötä, oikea mahdollisuus tehdä Oonan asiakkaille kenkiä päätoimisesti jossain vaiheessa ehkä piankin. Ja oikea haaste, todellakin. Muut näytöt olen vetänyt aikalailla varman päälle. Tämä näyttö oli riski. Saanko kaiken valmiiksi? Onnistunko tekemään mahdollisimman hyvää jälkeä? Ovatko kaikki tyytyväisiä? Jaksanko?

Onneksi kaikki meni lopulta ihan hyvin. Oona oli tyytyväinen ja uskon että asiakkaat tulevat olemaan myös. Monet asiat tekisin nyt toisin ja tietoisuus virheistä joiden annoin olla, kalvaa edelleen. Mutta ainakin olen tehnyt hyvää pohjatyötä tulevaa ajatellen. Opin paljon uutta, kehityin suutarina ja olin pakotettu tekemään päätöksiä nopeammin kuin yleensä. Tykkään pohtia eri vaihtoehtoja hartaudella, jos minulla on siihen aikaa. Nopeutta, näkemystä ja tarkkuutta tulee varmasti lisää kokemuksen myötä.

Mietin kyllä kustannusasioita myös. Mutta niihin en isommin pureutunut tämän aikataulun puitteissa. Saamieni hintatietojen pohjalta laskin että saapikkaan materiaalikustannukse ovat 74 euroa/pari ja pistokkaan 46 euroa/pari. Siihen vielä työ- ja työtilaan liittyvät kustannukset päälle ja luonnollisesti voittokin. Eli mistään halpiskengistä ei tässä puhuta. Koitin valita huokeita, mutta toimivia materiaaleja, jos valinta oli minun käsissäni ja myöskin nopeasti toteutettavia teknisiä ratkaisuja ulkonäöstä tinkimättä. Mutta kaikki nämä hioutuvat sitten kun tosissaan ruvetaan miettimään isompien erien valmistusta.

Mutta tämä oli tässä. Kiitos ja näkemiin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti