sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Muutokset lähinnä kaavoihin


Tein käytännön näyttöviikon aikana työn edistyessä vielä muutamia muutoksia. Tarkoituksena oli että kaavat mahdollistaisivat mahdollisimman sujuvarakenteisen käsilaukun. 

Oikeastaan muita kuin kaavamuutoksia en tehnyt. No, spalttasin taskun että sain siitä litteämmän. Ja vaihdoin tikin pituudeksi 3,2 mm koska se oli kuitenkin ilmavampi vaihtoehto kuin aiempi 2,8. Myös tukiteippirakennetta muutin hiukan.


Päällisen kaavoissa tein yhden muutoksen. Leikkasin takaseinästä taskun kohdan pois. Tämä on apuna taskun asettelussa paikalleen ennen ompelua.


Vuorikappaleisiin ei tullut mitään muutoksia.


Taskun tukivuoren jätin tarpeettomana kokonaan pois.

Tukivuoren viikauksen alle menevät sivut asetetaan 2 mm:n päähän päällisen taitekohdasta. Tukivuorien kaavoista lähti siis millin siivut pois näiltä osin. Muutos sujuvuuden lisäämiseksi.

Taskun vuorin äärilinjoista lisämilli pois sujuvuuden lisäämiseksi.

Jään vielä miettimään olisiko etu- ja takakappaleen sekä palkeen yhdistävien saumojen tukivuorien pitänyt olla etäisyydeltään 1 mm saumaan nähden.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti