tiistai 22. syyskuuta 2015

Suunnittelu ja kaavoitus sekä Jalkineiden valmistus -näyttöjen kansio ja proto

Voi olla yllättävää miten paljon lippuja ja lappuja pitää täytellä ja piirrellä osana näyttökokonaisuuksia. Tässä listaus minun kansioni sisällöstä. Osa papareista on pakollisia ja osa ei. Lisäksi kirjoitan tätä blogia, sen sijaan että täyttäisin vain kansiota.


Etulehti.


Tutkintotilaisuuden toteuttamissuunnitelma.


Arviointikriteerit, Suunnittelu ja kaavoitus.


Arviointikriteerit, Jalkineen valmistus.


Tekninen kuva, ulkopuoli.


Erikoisrakenteen lisäselvitys.


Erikoisrakenteen näyte.


Tekninen kuva, siäpuoli.


 Materiaalinäytteet.


Jalkojen mittauskuva.


Räjäytyskuva.



Keskikopio ja perusmalli.


Päällisen kaavat.


Vuorin kaavat.


Neulomon työohjekortti.


Neuloksen työjärjestys.


Hinta-arvio.



Aikataulusuunnitelma.


Aikataulusuunnitelma.

Aikataulut menivät minulla kyllä ihan uusiksi tulehtuneen käden takia. Lepäämällä ekat aktiivinäyttöpäivät ja ottamalla kolmea kipulääkettä, onnistuin hoitamaan hommat. Ehkä olisi pitänyt ottaa sairauslomaa, mutta onneksi käsi on nyt jo parempi. 


Itsearviointia.


Proto ja lesti.


Proto jalassa. Istuu niinkuin pitääkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti